Viimeisin perhesurma uutisoitiin alkuviikosta, jossa aviomiestä epäillään vaimonsa ja kahden lapsen hengen riistämisestä. Poliisi saapui tapahtumapaikalle alkuillasta perheen kodissa syttyneen tulipalon vuoksi, Helsingin Laajasalossa. Kyseinen perhesurma on jo kuudes lajissaan vuoden sisällä Suomessa.
Voiko Suomi hyvin? Osa suomalaisista voi paremmin kuin kukaan ihminen tässä maailmassa. Perhesurmat, syrjäytyneet nuoret, peritty köyhyys, leipäjonot ja ruuhkat toimeentulotuessa kertovat tästä yhteiskunnasta sen vaietun puolen. Eriarvoisuus kärjistyy erityisesti terveyden ja sosiaalisen selviytymisen osalta.
Tutkijoiden mielestä surmatekoihin liittyy huono-osaisuuden kasautuminen, eikä tekojen motiivi näin ollen ole yksiselitteinen. Pohja on kuitenkin köyhyydessä ja/tai mielenterveysongelmissa, vaikka motiiviksi ilmoitetaan usein alkoholismi tai mustasukkaisuus, eli henkilöön liittyvä ominaisuus. Ne ovat kuitenkin vain viimeinen pisara, joka ylittää inhimillisen kantokyvyn. Vaikeuksien keskeltä sosiaalisten tukiverkkojen ylläpitäminen käy usein ylivoimaiseksi, ja suurimman hädän hetkellä ihminen kokee olevansa usein yksin.
Köyhyyden torjuminen on otettava vakavasti, niin että nyt jo tehtyjä perusturvan korotuksia jatketaan ja erilaiset toimeentuloturvan loukot tukitaan, kuten esimerkiksi liiallinen byrokratia tukia haettaessa. Köyhyyteen puuttumalla ihmisen elämä helpottuu myös muilta osin ja auttaa jaksamaan arkea. Toinen asia on hädänalaisten ihmisten auttaminen palvelujen avulla. Tässä tärkeimpinä ovat riittävän varhainen hoitoon pääsy päihde- ja mielenterveysongelmissa. Lisäksi lapsensuojelussa on pystyttävä resursoimaan myös ennaltaehkäisyyn esimerkiksi perheiden kotipalvelun ja avohuollon tukitoimin.
Ongelmien kärjistymisen ehkäisemiseksi palveluissa on oltava mahdollisuus seurata ja auttaa myös heitä, joilla näyttäisi päällisin puolin menevän kohtuullisesti. Ongelmat ovat usein moninaiset ja koskettavat erilaisia perheitä. Esimerkiksi perheen vanhempien työssäkäynti ei välttämättä ole hyvinvoinnin tae, kuten viimeinen vuosi on meille osoittanut. Nyt tarvitaan voimakkaita sosiaalipoliittisia toimia ihmisten nostattamiseksi ylös köyhyydestä sekä panostuksia terveys- ja hyvinvointipalveluiden riittävyyteen. Missään nimessä ei pidä myöskään unohtaa yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta ystävien, suvun, tuttavien ja sosiaalihuollon ammattilaisten osalta.
Sirpa Paatero
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Kirjoitus lähetettiin 12.1. Kymenlaakson maakuntalehtiin julkaisua varten
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.