Keskustelu Euroopan unionista tai ainakin eurosta eroamisesta tuntuu pyörivän otsikoissa lähes päivittäin. Tänään keskustelemme ja äänestämme asiasta välikysymyksen muodossa. Pitää kuitenkin muistaa, että olemme vahvana vientiteollisuuden maana hyvin riippuvaisia monien Euroopan maiden taloudesta. Tästä syystä on tärkeätä, että Suomi on mukana Euroopan unionissa ja eurossa: On Suomen edun mukaista vaikuttaa siihen, millaisessa Euroopassa haluamme elää. Poliittisesti tilanne on hankala vai sanotaanko haastava, sillä lähes poikkeuksetta EU:n virkamieskoneiston ja kansallisten hallitusten politiikkaa johtavat porvaritaustaiset päättäjät.
On syytä muistuttaa euron hyvistä puolista. Ne tahtovat unohtua ajassa, jossa yhteisvaluutta tuntuu epämiellyttävältä ja monimutkaiselta. Yhteisvaluutta on helpottanut yritysten kaupankäyntiä ja sen lisäksi myös kansalaisten kanssakäymistä ja liikkumista työn perässä muissa Euroopan maissa. Kuka enää halajaa takaisin siihen rumbaan, joka vaikkapa Tallinaan lähtevällä suomalaisella oli edessään aiemmin? Miksi pitäisi palata takaisin aikaan, jolloin käypää valuuttaa täytyi jonottaa, välittäjä otti välistä sievoiset osuutensa ja molemmissa päissä seisottiin pitkissä jonoissa passintarkastukseen?
Kansaa ei vakaan valuutan vuoksi ole kiusannut myöskään inflaatio korkea suhdanteen aikaan, kuten nähtiin 1980- luvulla markka-aikana. Toisaalta nykyisessä talouskriisissä ei tarvitse myöskään pelätä, että säästöt pankkitilillä sulavat yhdessä yössä Suomen pankin devalvaatiopäätöksen seurauksena, kuten markkinoidaan joidenkin osalta mielikuvaa omalla valuutalla tehtävistä korjauksista. Myöskään asuntolainojen tarvitsijat tuskin kaipaavat aikaa ennen euron tuomaa vakautta, jolloin korot huitelivat yli kymmenessä prosentissa.
Suomi on pieni maa Euroopan laidalla, jonka kansalaisten hyvinvointi rahoitetaan tavaroiden ja palvelujen viennistä saaduilla tuloilla. Euro on väline, joka helpottaa kaupankäyntiä maiden välillä. Euro siis edesauttaa parhaiten Suomen talouskasvua, mikä on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta lähestulkoon pakollista. Euro ei siis ole arvo sinänsä, vaan kannatamme yhteisvaluuttaa Suomen vanhusten, lasten ja koko hyvinvointiyhteiskunnan edun nimessä.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.