Kun me suomalaiset puhumme sekä kotona että ulkomailla kansainvälisen verokilpailun hillitsemisen puolesta, on Suomen toimittava kuten opettaa. Olisi siis toivottavaa, ettemme omalla toimillamme lisää valtioiden välistä verokilpailua. Tästä on hyvä tai paremminkin huono esimerkki on kansainvälisten korkomenojen vähennysoikeus, joka on mahdollista esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa.
Ruotsissa Carema- niminen hoiva-alan yritys on lainannut veroparatiisissa toimivalta emoyhtiöltään Ambealta rahaa korkealla korolla. Ruotsin laki mahdollistaa näiden korkojen rajoittamattoman vähentämisen verotuksessa. Lopputulos on se, että yhtiö maksaa veroja huomattavasti vähemmän kuin sen pitäisi, koska emoyhtiöltä lainatun pääoman korkeat korot ovat vähentäneet verokertymää. Ruotsalaiset ovat arvioineet, että Carema- tapauksessa valtiolta jää saamatta noin sadan miljoonan euron verotulot. Ruotsalaisen talouslehti DI:n mukaan Careman emoyhtiö ei maksa ollenkaan veroja.
Emoyhtiö Ambea sattuu olemaan myös suomalaisen Mehiläiset omistaja. Mehiläisen viime vuoden liikevoitto oli 34,6 miljoonaa euroa. Konserniavusta Ambealle se maksoi 36 miljoonaa euroa, mikä tilitti ne edelleen osakkeen omistajilleen. Veroja Mehiläinen maksoi Suomeen 365 000 euroa, eli hieman yli kymmenen prosenttia voitoistaan.
Huomiota on siis kiinnittänyt se, että Suomen yhteiskunnan tukea nauttivien hoito ja hoiva-alan yritysten maksamat verot ovat epäilyttävän pieniä yhtiön liikevoittoon verrattuna. On yleisen oikeustajun vastaista, jos julkista tukea saava yritys vähentää tietoisesti maksamiaan veroja verosuunnittelun avulla jakaakseen lisää tuloja osakkeenomistajille. Kela rahoittaa terveysalan yksityisiä yrityksiä välillisesti tukemalla kansalaisia hoitomaksuissa.
Ruotsin tapaus on varoittava esimerkki siitä, mihin yksityistämisvimma voi pahimmillaan johtaa. On palautettava mieleen kuntien kiinnostus yksityisiä terveyspalveluja kohtaan, mikä on johtunut lääkäreiden puutteesta ja säästötarpeista. Kunnat yksityistävät siis pakon edessä. Yksityistäminen on näyttänyt hyvältä lyhyellä aikavälillä, mutta on nyt tutkimusten mukaan usein osoittautunut kuntalaisen kannalta huonoksi ratkaisuksi. Monessa tapauksista kuntalainen maksaa yksityistämisen hinnan kasvavana verotuksena ja heikentyneinä peruspalveluina.
On huolehdittava siitä, että minkään kunnan ei tarvitse yksityistää terveyspalveluitaan. Yksityistämiseen ei ole syytä, jos kunta kykenee järjestämään terveydenhuollon itse. Kunnan elinvoimaisuus edellyttää suotuista elinkeinorakennetta, mikä voi vaatia kuntaliitoksia. Se on mielestäni kohtuullinen hinta kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamisesta.
Sirpa Paatero
Kansanedustaja
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.